Hannu Niskasen saarna:

Teksti: Joh. 14:23-29

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. 24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. 25. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. 26. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. 27. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. 28. Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi. 29. Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

Unohdettu aarre

Helluntai on Hengen juhla, uudistuksen, uuden luomisen ja uuden elämän juhla, ilon ja toivon juhla. Jumala tahtoo synnyttää meissä uutta elämää, aivan kuten luonnossa on viime viikkoina tapahtunut. Jumala tahtoo siunata ja hoitaa meitä. Evankeliumissamme Jeesus sanoi, että hän tulee asumaan niiden luokse, jotka rakastavat häntä. Hän antaa omilleen Puolustajan ja täyttää heidät ainutlaatuisella rauhallaan.

Me kaikki ymmärrämme joulun suuren merkityksen. Pääsiäisen tapahtumat ovat meille tuttuja. Sen sijaan kirkkovuoden kolmannen huipun, helluntain sanoman on koettu jääneen taka-alalle. Se on aivan kuin maahan haudattu ja unohdettu aarre. Jos näin on meidän kohdallemme, elämässämme on jäänyt taka-alalle jotain hyvin tärkeää siitä rikkaudesta, minkä usko voi elämäämme tuoda.
 
Hengen rikkautta kuvaa mielestäni syvällisesti rukous, jota usein käytetään ortodoksisessa kirkossa. Näin se kuuluu: ”Taivaallinen kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, hyvyyden lähde ja elämän antaja, tule ja asu meissä, ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme”.


Rauha ja vapaus Jumalan lahjana

Tänään vietämme myös Kaatuneitten muistopäivää ja siihen liittyen täällä Meilahden seurakunnassa sotaorpojen kirkkopyhää. Sotaorvoille tämä päivä on erityisen henkilökohtainen. He juuri ovat niitä kaatuneitten omaisia, jotka sodan seurauksena ovat menettäneet isänsä tai joissakin tapauksissa äitinsä tai jopa molemmat vanhempansa. Moni on siksi kantanut elinikäistä kipua ja kaipausta sekä joutunut raivaamaan tiensä ilman varhain menetetyn vanhemman tukea. Mutta he ovat vaikesta lähtökohdista huolimatta selvinneet hyvin ja antaneet oman panoksensa maamme hyväksi.
Sotaorvot ovat äskettäin valtiovallan myötävaikutuksella saaneet tunnuksen, jonka voi tänään nähdä monen kirkkovieraan rintapielessä. Tunnus kertoo sotaorpojen arvoista, joista aivan keskeisiä ovat raskailla uhreilla meille hankitut vapaus ja rauha.

Vapaus ja rauha ovat asioita, jotka liittyvät niin helluntaihin kuin Kaatuneitten muistopäiväänkin. Vapaus ja rauha myös liittyvät läheisesti toisiinsa. Jotain olennaista vapauden olemuksesta oivalsi 1800-luvulla toiminut vaikutusvaltainen amerikkalainen rauhanpoliitikko Daniel Webster. Hänen mukaansa ”Jumala suo vapauden vain niille, jotka rakastavat sitä ja ovat aina valmiit sitä puolustamaan”.

Websterin näkemyksessä korostuu kolme asiaa. Ensiksi: vapaus on Jumalan lahja. Myös oman maamme vapaus on perimmältään Jumalan lahja, vaikka se on saavutettu ja säilytetty ihmisten työn ja taisteluiden kautta. Vapauden lahjaluonteen tunnustamisesta kertoo sekin, että tahdomme tänään kokoontua Jumalan kasvojen eteen kiittämään häntä, jolta kaikki hyvät lahjat tulevat.


Vapaus velvoittaa

Toiseksi: Vapaus annetaan vain niille, jotka sitä rakastavat. Voimme oman kansamme historiassa nähdä pitkän ja monipolvisen prosessin, jonka aikana syntyi vähitellen tietoisuus omasta kansallisesta erityisluonteestamme. Itsenäisyyden saavuttamisen ja säilyttämisen edellytys on ollut se, että maassamme on ollut vapaudentahtoisia ja vapautta rakastavia ihmisiä. Myös tänä päivänä tarvitaan niitä ihmisiä, joille vapaus on tärkeä asia.

Kolmanneksi: Vapaus velvoittaa. Se ei ole vain vapautta jostakin, vaan myös vapautta johonkin. Vapaus vaatii tekoja, vaivannäköä, puolustamista. Kristittyinä tiedämme, että Jumala Pojassaan vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja sielunvihollisen vallasta. Mutta samalla hän kutsuu meidät palvelemaan. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Teidät on kutsuttu vapauteen … Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne” (Gal. 5:13). Luther totesi, että kristitty on uskossa kaikkien vapaa herra ja rakkaudessa kaikkien palvelija.


Kristus tekee vapaaksi

Raamatun mukaan kaiken todellisen rauhan ja vapauden perusta on Kristuksessa.  Apostolin mukaan ”vapauteen Kristus vapautti meidät”. Ja toisaalla sanotaan Kristusta tarkoittaen, että ”hän on meidän rauhamme”. 

Pyhän Hengen keskeisin tehtävä on johdattaa meidät Kristuksen, Vapahtajan, Vapauttajan ja Rauhanruhtinaan luo. Siksi Pyhä Henki, Helluntain Henki on rauhan ja vapauden Henki. Hän luo sisäisen rauhan ja vapauden, jossa on helppo noudattaa Jeesuksen kehotusta: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”. Kristus tahtoo vapauttaa meidätkin rakastamaan ja palvelemaan toisiamme, tätä maata ja maailmaa. Tähän meitä kutsuu ja varustaa helluntain ja Kaatuneitten muistopäivän sanoma.